Post by Lea on Jul 3, 2017 11:13:03 GMT
Osa 1 - 3.7.2017
Nostin uutuuden jäykät treenisilat Hupin selkään ja odotin hetken, että ori asettuisi aloilleen. Tänään treenattaisi tallin ravurit oikein kunnolla. Hupi steppaili malttamattomana paikoillaan ja sai minut hieman hermostumaan. Mitähän tulisi lenkistä, jos ori on jo varustaessa näin hurja? Kiinnitin mahavyön ronskein ottein ja Hupi säpsähti kosketustani. Vetäisin nopeasti häntäremmin hännän alta ja ehdin juuri ennen kuin ori jännitti häntänsä alas. Häntäremmin kiinnityksen jälkeen, puin vielä leveän y-rintaremmin sekä ravipäävehkeet suomenhevoselle ja naksautin pikalukolliset kärryt tuossa tuokiossa orin valjaisiin. Olin miltei unohtaa ohjat, mutta viimehetkellä muistin vielä hoitaa ne. Hain pinkki-mustalla kypäränpäällisellä varustetun ajokypäräni tallista ja painoin sen itsevarmasti päähäni. Nostin vielä aurinkolasit silmilleni ja ihailin kaunista kesäsäätä. Kesä oli täydellistä aikaa treenaamiseen, hevoset pystyi jopa varustamaan ulkona eikä tullut kylmä.
Maiskutin Hupille taukoamatta ja läpsäisin sitä hieman piiskalla takamukselle, kun se odotuksiani vasten olikin erittäin laiskalla tuulella. “Ja nyt liikettä ja nopiaa!” karjaisin orille ja sain kuin sainkin siihen hieman vauhtia. Hupi hölkötteli letkeästi auringon paahteessa ja päätin, että menen sen kanssa läheiseen matalaan puroon juoksemaan mikäli hevonen pysyy yhtä rauhallisena. Hiekka pöllysi ja sai Hupin hieman yskimään.
Pyysin Hupia hieman hiljentämään, kun käännyimme alas joen rantaan. Joen rannalla Hupi hiljensi käyntiin ja tuijotti vettä hieman pelokkaana. “Menehän nyt poika”, tokaisin ja Hupi otti varovaisen askeleen kohti vettä. Naurahdin, kun ori alkoi polkemaan vettä ja innostui sen roiskuessa. Vesi ylsi noin puoleen väliin Hupin sääriä ja oli juuri sopiva kahluupaikaksi. Pohja oli sopivan kova ja ori kiisi eteenpäin nyt paljon reippaammin kuin pöllyävän pehmeässä hiekassa. Suhisin hieman kärryillä ja sain Hupin liikkumaan eteenpäin hyvää vauhtia. On kyllä pakko myöntää, että Hupi on erittäin rauhallinen ikäänsä verrattuna ja siitä tulee varmasti vielä iän myötä ihan kelpo ravihevonen.
Joesta poistuttuamme, käännyimme aika kovalle tielle, joka vei kotia kohti. Tietä suojasivat vanhat riippakoivut, jotka loivat ihanan viileän varjon. Hupi painoi hieman ohjalle ja käsiäni hapotti. Orilla oli selvästi energiaa. Päästin ohjat löysiksi ja imutin taukoamatta, saaden aikaiseksi todella terävän ja hyvän vedon. Hupi ravaili hieman yli ennätysvauhtiaan tiellä ja kohensi tahtia käskystä. Vilkaisin hieman kärryjen ulkopuolelta sivusta orin ravia ja huomasin vasemman takajalan hieman jäävän. Se täytyisi varmaan tarkistuttaa eläinlääkärillä ja kengittäjällä. Hiljensin vauhtia ja annoin Hupin kävellä tallille asti.
“Hieno poika”, kehuin Hupia hieman säälivään sävyyn ja nykäisin päävehkeet sen päästä. Annoin Hupin hinkata hikistä päätään vaatteitani vasten ja laitoin sen sitten päitsistä ja narusta kiinni pihan harjauspuomiin. Silat lepäsivät harjauspuomilla ja kärrytkin olivat jo paikoillaan. Tavallinen pesu olisi hieman liian tavanomaista, mietin, enkä saanut päähäni mitään muuta keinoa vilvoittaa oria. Uittaminen, tietysti! Hain tallista Apassin suitset ja kiiruhdin hakemaan sen tarhasta. Puin suitset sille nopeasti ja hyppäsin selkään. Matkalla tallipihan poikki, nappasin vielä Hupin mukaamme ja lähdimme kohti uittopaikkaa.
Uittopaikalla riisuin Apassin suitsista ja puin ne Hupille. Apassi seisoi kiltisti paikoillaan syöden ilman puuhun sitomista. Hyppäsin yhdellä loikalla Hupin selkään ja ohjasin sen päättäväisesti veteen. Hupi loikki veteen innokkaana piittaamatta ohjasavuistani. Käytin orin syvällä vedessä uimassa ja annoin sille löysät ohjat. Hupi nautti uimisesta ja jäi hetkeksi seisomaan syvään veteen, jossa sillä ylsi jalat pohjaan. “Seisotko siinä ihan hetken?” kysyin orilta ja nousin sen selälle virnuillen seisomaan. Hyppäsin pommilla orin selästä veteen, mutta puoliunessa oleva Hupi ei edes säpsähtänyt. “Taidat tykätä vedestä aika paljon”, naurahdin ja uin läpimärkä kypärä päässäni Hupin vierelle. Nousin hevosen selkään ja ohjasin sen pois vedestä. En yleensä ratsastanut Hupilla, sillä se oli usein hieman arvaamaton, mutta nyt se vaikutti niin rauhalliselta ja levolliselta, että päätin antaa sille mahdollisuuden. “Apassi, tule! Mennään!” huudahdin Apassille ravaavan Hupin selästä ja vihelsin vielä merkiksi. Apassi ravasi peräämme kuuliaisesti.
“Prrr… Hupi, otetaan rauhassa”, yritin rauhoitella kiihtynyttä oriani. Ei olisi sittenkään pitänyt luottaa Hupiin. Hupi laukkasi vaarallista vauhtia eteenpäin loikkien välillä sivulle sekä ylöspäin ja heitellen sinne tänne suuria pukkeja. Apassikin näytti villiintyvän ja pienen tovin jälkeen se viiletti meistä ohi haastaen samalla Hupin hurjaan kilpailuun sen kanssa. Kiskoin kädet hapoilla Hupin oikeasta ohjasta, mutta en saanut sitä hidastamaan. Talli häämötti jo edessä päin, mutta vauhtimme kasvoi koko ajan. Ja niin se tapahtui, Hupi suoraan sanottuna säntäsi pois altani. Sen takajalat sotkeutuivat johtuen vasemmasta hieman jälkeen jäävästä jalasta ja orin takamus laskeutui ainakin metrin alaspäin. Liu’uin pois selästä, mutta en satuttanut itseäni, kiitos pehmeähiekkaisen pohjan. Minuun ei sattunut, olin vain yltäpäältä hiekkapölyssä ja aurinkolasini hajosivat. Istuin hetken polulla pyöritellen päätäni ja katsoin kuinka Hupi ja Apassi leikkivät tallipihassa. Pikkupoikia taitavat vielä molemmat olla, ainakin mieleltään.
Tallipihaan päästyäni, sidoin molemmat hevoset pesupaikalle ja virutin ne viileällä vedellä kauttaaltaan. Molemmat olivat jo uimisesta huolimatta yltä päältä hiessä ja hiekassa. Huuhtelin myös itseni ja kävin vaihtamassa kuivat vaatteet sillä aikaa, kun Hupi ja Apassi kärsivät rangaistustaan eli paikoillaan seisomista pesupaikalla. Puin molemmille kevyet kaulakappaleelliset vohveliloimet ja vein kaverukset laitumelle peuhaamaan. Illalla pitäisi vielä tarkastaa ja kylmätä Hupilta jalat.
Menin vastaan siskontyttöäni, Emmiä, tallin parkkipaikalle. Emmi oli puuhaillut Dupen kanssa jo jonkin aikaa ja oli erittäin kiinnostunut raviurheilusta. Tänään meillä olisi Emmin kanssa ohjelmassa montéhiitti. Emmi menisi Dupella ihan kunnolla montéa ja minä taas tulisin perässä laukkaa Röllillä. Etsimme ensin isoisän vanhoista kätköistä pölyisen, mutta yllättävän kevyen ponin montésatulan ja -ohjat Dupelle ja puhdistimme ne yhdessä. Otin myös Röllille kätköistä montésatulan, koska sillä olisi varmasti helpompaa mennä kiitolaukkaa, kuin yleissatulalla.
Kun ratsumme olivat valmiina ja me varustettuina, hyppäsimme selkään. Ohjasimme ratsumme kohti isoisäni omistamaa ravirataa ja annoimme poneille pitkät ohjat. Rupattelimme niitä näitä ja sain kuulla, että Emmi on tulossa tallimme ponileirille ja toivootietenkin leirihoitoponikseen Duppea. Hölkkäsimme loppumatkan radalle ja saimme näin ratsumme jo aika hyvin lämmiteltyä.
Radalle päästyämme kävimme huikkaamassa isälleni, joka nykyisin hoito isoisäni ravitallia sekä kunnosti rataa, että tulisi kellottamaan Dupen ja Emmin hiitin. Ratsastimme vielä yhden lämmittelykierroksen radalla vasten kilpailusuuntaan ja otimme lyhyitä ohitusharjoituksia. Duppe näytti tosi hyvältä Emmin kanssa ja liikkui paremmin kuin minulla kärryiltä käsin on aikoihin liikkunut. Volttasimme hetken ja neuvoin Emmiä volttaamisessa hieman, sillä tämä oli vasta aloittelija raviurheilun parissa. Emmi oppi nopeasti ja pääsimme hyvin matkaan. Annoin Röllin laukata niin, että viimeisessä kaarteessa tulimme sopivasti Dupesta ja Emmistä ohi tarjoten heille hyvän vetoavun. “Viimeiset 500m Duppe ja Emmi menivät 2.40!” isä huusi innokkaana radan vierestä. Ratsastimme kierroksen jälkeen hölkällä isän luokse rupattelemaan hetkeksi. “Minun pitää varmaan tuo poni sinulle ostaa, kun noin hyvin kulkee. Voit tuoda sen tuohon minun ravitallille niin laitetaan se juoksemaan tosissaan”, isä tokaisi lapsenlapselleen. “Äsch… En mä ukki omaa ponia tarvitse, Duppe riittää näinkin. Nyt kun vaan saisin sen poniajokortin”, Emmi selitti malttamattomana. “Pakko myöntää, Lea, olet kyllä reenannu tästä ponista aikamoisen tykin, vaikka kyllä tuo Emmi sen paremmin liikkumaan saa”, isä tokaisi ja nyökkäsin hänelle vastaukseksi. “Onhan sillä vielä sekunteja varastossa. Paljon se meni kilomteriaikaa?” kysyin yrittäen kuulostaa mahdollisimman ammattimaiselta. “2.48”, isä vastasi kelloa tarkastellen. Emmi hymyili ylpeänä ja ihan syystäkin, ei kukaan olisi uskonut, että vanha Duppekin vielä pääsisi näin lujaa tauon jälkeen.
Kävelimme pitkää reittiä kotiin ja talutimme ratsujamme puolet kotimatkasta antaen niiden hieman hengähtää. Tallilla pesimme molemmat ponit, kylmäsimme niiden jalat sekä hieroimme niiden selkiin nestemäistä linimenttiä, jotta lihakset eivät menisi ihan jumiin. Molemmat ponit saivat ylleen ohuet fleeceloimet ja illan viiletessä ne pääsivät vielä laitumelle temmeltämään Hupin ja Apassin kanssa. Tarkistimme laitumella Emmin kanssa Hupin jalat ja hieroimme niihin linimenttiä sekä käärimme ne lampaankarvapatjoin ja fleecepintelein.
Päivä alkoi olla pulkassa. Tästä olisi hyvä jatkaa ainakin tuon raviponinalun osalta.
Nostin uutuuden jäykät treenisilat Hupin selkään ja odotin hetken, että ori asettuisi aloilleen. Tänään treenattaisi tallin ravurit oikein kunnolla. Hupi steppaili malttamattomana paikoillaan ja sai minut hieman hermostumaan. Mitähän tulisi lenkistä, jos ori on jo varustaessa näin hurja? Kiinnitin mahavyön ronskein ottein ja Hupi säpsähti kosketustani. Vetäisin nopeasti häntäremmin hännän alta ja ehdin juuri ennen kuin ori jännitti häntänsä alas. Häntäremmin kiinnityksen jälkeen, puin vielä leveän y-rintaremmin sekä ravipäävehkeet suomenhevoselle ja naksautin pikalukolliset kärryt tuossa tuokiossa orin valjaisiin. Olin miltei unohtaa ohjat, mutta viimehetkellä muistin vielä hoitaa ne. Hain pinkki-mustalla kypäränpäällisellä varustetun ajokypäräni tallista ja painoin sen itsevarmasti päähäni. Nostin vielä aurinkolasit silmilleni ja ihailin kaunista kesäsäätä. Kesä oli täydellistä aikaa treenaamiseen, hevoset pystyi jopa varustamaan ulkona eikä tullut kylmä.
Maiskutin Hupille taukoamatta ja läpsäisin sitä hieman piiskalla takamukselle, kun se odotuksiani vasten olikin erittäin laiskalla tuulella. “Ja nyt liikettä ja nopiaa!” karjaisin orille ja sain kuin sainkin siihen hieman vauhtia. Hupi hölkötteli letkeästi auringon paahteessa ja päätin, että menen sen kanssa läheiseen matalaan puroon juoksemaan mikäli hevonen pysyy yhtä rauhallisena. Hiekka pöllysi ja sai Hupin hieman yskimään.
Pyysin Hupia hieman hiljentämään, kun käännyimme alas joen rantaan. Joen rannalla Hupi hiljensi käyntiin ja tuijotti vettä hieman pelokkaana. “Menehän nyt poika”, tokaisin ja Hupi otti varovaisen askeleen kohti vettä. Naurahdin, kun ori alkoi polkemaan vettä ja innostui sen roiskuessa. Vesi ylsi noin puoleen väliin Hupin sääriä ja oli juuri sopiva kahluupaikaksi. Pohja oli sopivan kova ja ori kiisi eteenpäin nyt paljon reippaammin kuin pöllyävän pehmeässä hiekassa. Suhisin hieman kärryillä ja sain Hupin liikkumaan eteenpäin hyvää vauhtia. On kyllä pakko myöntää, että Hupi on erittäin rauhallinen ikäänsä verrattuna ja siitä tulee varmasti vielä iän myötä ihan kelpo ravihevonen.
Joesta poistuttuamme, käännyimme aika kovalle tielle, joka vei kotia kohti. Tietä suojasivat vanhat riippakoivut, jotka loivat ihanan viileän varjon. Hupi painoi hieman ohjalle ja käsiäni hapotti. Orilla oli selvästi energiaa. Päästin ohjat löysiksi ja imutin taukoamatta, saaden aikaiseksi todella terävän ja hyvän vedon. Hupi ravaili hieman yli ennätysvauhtiaan tiellä ja kohensi tahtia käskystä. Vilkaisin hieman kärryjen ulkopuolelta sivusta orin ravia ja huomasin vasemman takajalan hieman jäävän. Se täytyisi varmaan tarkistuttaa eläinlääkärillä ja kengittäjällä. Hiljensin vauhtia ja annoin Hupin kävellä tallille asti.
“Hieno poika”, kehuin Hupia hieman säälivään sävyyn ja nykäisin päävehkeet sen päästä. Annoin Hupin hinkata hikistä päätään vaatteitani vasten ja laitoin sen sitten päitsistä ja narusta kiinni pihan harjauspuomiin. Silat lepäsivät harjauspuomilla ja kärrytkin olivat jo paikoillaan. Tavallinen pesu olisi hieman liian tavanomaista, mietin, enkä saanut päähäni mitään muuta keinoa vilvoittaa oria. Uittaminen, tietysti! Hain tallista Apassin suitset ja kiiruhdin hakemaan sen tarhasta. Puin suitset sille nopeasti ja hyppäsin selkään. Matkalla tallipihan poikki, nappasin vielä Hupin mukaamme ja lähdimme kohti uittopaikkaa.
Uittopaikalla riisuin Apassin suitsista ja puin ne Hupille. Apassi seisoi kiltisti paikoillaan syöden ilman puuhun sitomista. Hyppäsin yhdellä loikalla Hupin selkään ja ohjasin sen päättäväisesti veteen. Hupi loikki veteen innokkaana piittaamatta ohjasavuistani. Käytin orin syvällä vedessä uimassa ja annoin sille löysät ohjat. Hupi nautti uimisesta ja jäi hetkeksi seisomaan syvään veteen, jossa sillä ylsi jalat pohjaan. “Seisotko siinä ihan hetken?” kysyin orilta ja nousin sen selälle virnuillen seisomaan. Hyppäsin pommilla orin selästä veteen, mutta puoliunessa oleva Hupi ei edes säpsähtänyt. “Taidat tykätä vedestä aika paljon”, naurahdin ja uin läpimärkä kypärä päässäni Hupin vierelle. Nousin hevosen selkään ja ohjasin sen pois vedestä. En yleensä ratsastanut Hupilla, sillä se oli usein hieman arvaamaton, mutta nyt se vaikutti niin rauhalliselta ja levolliselta, että päätin antaa sille mahdollisuuden. “Apassi, tule! Mennään!” huudahdin Apassille ravaavan Hupin selästä ja vihelsin vielä merkiksi. Apassi ravasi peräämme kuuliaisesti.
“Prrr… Hupi, otetaan rauhassa”, yritin rauhoitella kiihtynyttä oriani. Ei olisi sittenkään pitänyt luottaa Hupiin. Hupi laukkasi vaarallista vauhtia eteenpäin loikkien välillä sivulle sekä ylöspäin ja heitellen sinne tänne suuria pukkeja. Apassikin näytti villiintyvän ja pienen tovin jälkeen se viiletti meistä ohi haastaen samalla Hupin hurjaan kilpailuun sen kanssa. Kiskoin kädet hapoilla Hupin oikeasta ohjasta, mutta en saanut sitä hidastamaan. Talli häämötti jo edessä päin, mutta vauhtimme kasvoi koko ajan. Ja niin se tapahtui, Hupi suoraan sanottuna säntäsi pois altani. Sen takajalat sotkeutuivat johtuen vasemmasta hieman jälkeen jäävästä jalasta ja orin takamus laskeutui ainakin metrin alaspäin. Liu’uin pois selästä, mutta en satuttanut itseäni, kiitos pehmeähiekkaisen pohjan. Minuun ei sattunut, olin vain yltäpäältä hiekkapölyssä ja aurinkolasini hajosivat. Istuin hetken polulla pyöritellen päätäni ja katsoin kuinka Hupi ja Apassi leikkivät tallipihassa. Pikkupoikia taitavat vielä molemmat olla, ainakin mieleltään.
Tallipihaan päästyäni, sidoin molemmat hevoset pesupaikalle ja virutin ne viileällä vedellä kauttaaltaan. Molemmat olivat jo uimisesta huolimatta yltä päältä hiessä ja hiekassa. Huuhtelin myös itseni ja kävin vaihtamassa kuivat vaatteet sillä aikaa, kun Hupi ja Apassi kärsivät rangaistustaan eli paikoillaan seisomista pesupaikalla. Puin molemmille kevyet kaulakappaleelliset vohveliloimet ja vein kaverukset laitumelle peuhaamaan. Illalla pitäisi vielä tarkastaa ja kylmätä Hupilta jalat.
Menin vastaan siskontyttöäni, Emmiä, tallin parkkipaikalle. Emmi oli puuhaillut Dupen kanssa jo jonkin aikaa ja oli erittäin kiinnostunut raviurheilusta. Tänään meillä olisi Emmin kanssa ohjelmassa montéhiitti. Emmi menisi Dupella ihan kunnolla montéa ja minä taas tulisin perässä laukkaa Röllillä. Etsimme ensin isoisän vanhoista kätköistä pölyisen, mutta yllättävän kevyen ponin montésatulan ja -ohjat Dupelle ja puhdistimme ne yhdessä. Otin myös Röllille kätköistä montésatulan, koska sillä olisi varmasti helpompaa mennä kiitolaukkaa, kuin yleissatulalla.
Kun ratsumme olivat valmiina ja me varustettuina, hyppäsimme selkään. Ohjasimme ratsumme kohti isoisäni omistamaa ravirataa ja annoimme poneille pitkät ohjat. Rupattelimme niitä näitä ja sain kuulla, että Emmi on tulossa tallimme ponileirille ja toivootietenkin leirihoitoponikseen Duppea. Hölkkäsimme loppumatkan radalle ja saimme näin ratsumme jo aika hyvin lämmiteltyä.
Radalle päästyämme kävimme huikkaamassa isälleni, joka nykyisin hoito isoisäni ravitallia sekä kunnosti rataa, että tulisi kellottamaan Dupen ja Emmin hiitin. Ratsastimme vielä yhden lämmittelykierroksen radalla vasten kilpailusuuntaan ja otimme lyhyitä ohitusharjoituksia. Duppe näytti tosi hyvältä Emmin kanssa ja liikkui paremmin kuin minulla kärryiltä käsin on aikoihin liikkunut. Volttasimme hetken ja neuvoin Emmiä volttaamisessa hieman, sillä tämä oli vasta aloittelija raviurheilun parissa. Emmi oppi nopeasti ja pääsimme hyvin matkaan. Annoin Röllin laukata niin, että viimeisessä kaarteessa tulimme sopivasti Dupesta ja Emmistä ohi tarjoten heille hyvän vetoavun. “Viimeiset 500m Duppe ja Emmi menivät 2.40!” isä huusi innokkaana radan vierestä. Ratsastimme kierroksen jälkeen hölkällä isän luokse rupattelemaan hetkeksi. “Minun pitää varmaan tuo poni sinulle ostaa, kun noin hyvin kulkee. Voit tuoda sen tuohon minun ravitallille niin laitetaan se juoksemaan tosissaan”, isä tokaisi lapsenlapselleen. “Äsch… En mä ukki omaa ponia tarvitse, Duppe riittää näinkin. Nyt kun vaan saisin sen poniajokortin”, Emmi selitti malttamattomana. “Pakko myöntää, Lea, olet kyllä reenannu tästä ponista aikamoisen tykin, vaikka kyllä tuo Emmi sen paremmin liikkumaan saa”, isä tokaisi ja nyökkäsin hänelle vastaukseksi. “Onhan sillä vielä sekunteja varastossa. Paljon se meni kilomteriaikaa?” kysyin yrittäen kuulostaa mahdollisimman ammattimaiselta. “2.48”, isä vastasi kelloa tarkastellen. Emmi hymyili ylpeänä ja ihan syystäkin, ei kukaan olisi uskonut, että vanha Duppekin vielä pääsisi näin lujaa tauon jälkeen.
Kävelimme pitkää reittiä kotiin ja talutimme ratsujamme puolet kotimatkasta antaen niiden hieman hengähtää. Tallilla pesimme molemmat ponit, kylmäsimme niiden jalat sekä hieroimme niiden selkiin nestemäistä linimenttiä, jotta lihakset eivät menisi ihan jumiin. Molemmat ponit saivat ylleen ohuet fleeceloimet ja illan viiletessä ne pääsivät vielä laitumelle temmeltämään Hupin ja Apassin kanssa. Tarkistimme laitumella Emmin kanssa Hupin jalat ja hieroimme niihin linimenttiä sekä käärimme ne lampaankarvapatjoin ja fleecepintelein.
Päivä alkoi olla pulkassa. Tästä olisi hyvä jatkaa ainakin tuon raviponinalun osalta.
